*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Suorakompostointi kasvualustaan helpottaa kasvimaansa unohtajaa

  • Kohopenkit ovat risupiiloja. Kuva: Petra Nyqvist
    Kohopenkit ovat risupiiloja. Kuva: Petra Nyqvist

Syyskesällä kasvimaani on tavallisesti viidakkoa, jonka seasta pitää etsiä vihanneksia ja kukkia machete kädessä. Satoa on aina tullut, mutta totuus on se, etten ehdi tai jaksa kykkiä nyppimässä rikkaruohoja. Rikkaruohojen nyppiminen on sinänsä järjenvastaista, samaten kuin se, että moderni puutarhanhoito perustuu usein siihen, että ensin kaikki ravinne viedään maasta pois ja sitten sinne kärrätään keinotekoisesti ravinnetta. (Mikä on tietenkin pähkähullua.)

Onneksi on vaihtoehtoja, ja ainakin tänä vuonna yritän päästä niin helpolla kuin mahdollista leipomalla kasvimassat muheviksi limpuiksi.

Koho- ja lämpöpenkit ovat alun perin kiinalainen juttu, ja sitä sovelletaan monissa muodoissaan. Oikeaoppisesti lämpöä erittävä, lahoava ja kompostoituva lämpöpenkki tulisi perustaa kaivettuun kuoppaan, mutta pidän tuotakin aika turhana työvaiheena, enkä muutenkaan lue oppaita pikkusormi pystyssä. Minulla on vanhastaan kohopenkkilaareja, mutta tämän vuoden lisäpenkit ovat varsin huolettomat.

Tänä vuonna hyödynsin loputtomia vaahtera- tuomi, pihlajavesakoita ja ikivanhojen rauduskoivujen tiputtamia risuvyyhtejä sekä unohtuneita risukasoja ja ladoin ne suoraan heinikkoon. Sen jälkeen hankkiuduin eroon monenlaisista lehtikakasoista, haravointijätteestä,  vihersilpuista ja kaikenlaisesta ärsyttävästä rehotuksesta, puolikypsästä kompostista ja kippasin ne päällekkäin. Päälle kuorruttelin vanhoja ja uusia multia. Väliin laitoin hieman lantaa toimintaa herättelemään.

Melko lyhyessä ajassa voi latoa tuollaisen kerroskaakun, ja vaikka vihermassasta muusta eloperäisestä ei ole puutarhassani koskaan puutetta, tulee latomiseen himo ja alkaa kulkea oksasakset kädessä naksuttelemassa.  Fiksu tekisi varmaankin kerralla todella massiivisen ja kymmenen metriä pitkän kasvatuslimpun, mutta minä teen hieman pienempiä jahka ehdin ja jaksan, kunhan koko on ainakin niin suuri, että se vastaa toimintakykyistä kompostikasaa, eli minimissään kuutiota. (Olen joskus tehnyt liian pieniä versioita) Kuutio sopii vaikkapa kesäkurpitsalle.

Lopputulos on parhaimmillaan lämpöä ja ravinteita tuottava, kohollaan oleva, lähinnä kastelua vaativa kasvualusta, jonka maatumistulos voidaan muutaman vuoden kuluttua hyödyntää jossain muualla. Syksyllä voi leipoa lisää limppuja naateista ja syksyn lehdistä, tai vaikkapa levästä, kasvisruokatähteistä ja silputusta järviruokomassasta.

Perinteistä kasvimaatakin tarvitaan ainakin perunoille ja muutamille muille kasveille, kuten lehtivihanneksille, joille tuore penkki on liian ärhäkkä nitraattivaara, mutta aion yrittää pintakompostointia tasamaallakin. Eli vien vihersilppua ja muuta katetta niin paljon, että rikkaruohot taantuvat, ja maa muokkaantuu itsestään katteen pitäessä maan mehevänä ja matojen bileet pystyssä. Ehkä.

Kuulemani mukaan perunatkin voi kasvattaa periaatteessa niin, että ne vain kipataan nurmikolle ja peitetään toistuvasti ruohosilpulla ja oljilla, mutta tuosta minulla ei ole omakohtaista kokemusta saatika ruohosilppua keräävää ruohonleikkuria. Saatika ruohonleikkuria vaan kelaleikkuri, pieni viikate sekä ruostunut sirppi, jonka paikka on roikkua naulassa ja muistuttaa nykyajan taivaanrannanmaalaria entisaikain ahkeruudesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kokeilemalla oppii ja etsimällä löytää oman tiensä. Kävin eilen puhdistamasa appiukon katolta kouruista lehdet ja hyvin olivat jo kompostoituneet sielläkin. Miljoonia pieniä koivunituja oli kasvamassa, vaikka ei siinä maalatulla peltikatolla ole muuta kasvualustaa kuin syksyiset lehdet.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kompostointi on jännä juttu. Joskus hurjassa nuoruudessani jäin kapakkireissulla yllättäen vähän pidemmäksi aikaa kylille riekkumaan, ja kauheilla kesähelteillä unohtui täysi biojätepussi kaappiin maatumaan.

Pelkäsin avata kaapinovea, mutta mitään hajua ei tullut vastaan. Kurkistin pussiin, ja kyllä sieltä nousi kuuma höyry, mutta mikään ei ollut mädäntynyt. Vähän kallistelin ämpäriä, ja osa jätteestäni oli siinä muutamassa päivässä jo maatunut. Että maasta olet sinä tullut...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Joitakin vuosia sitten tuollaista kompostointia suositeltiin konttoreihin ja muille työpaikoillekin. Kaikki biojäte talteen ja astiaan maatumaan. Oli siihen tarkkoja ohjeitakin. Näin syntyi multaa toimiston kasveille.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Toimisikohan pelkästään runsas määrä tuoretta oksakatetta samalla tavalla? Eipä ole tullut mietittyä asiaa, voisi esimerkiksi ruusupensaan juurelle kasata neljäkymmentä senttiä tavaraa, ja toivoa pohjalla alkavan kuhista. Ehkä otan ihan neuvosta vaarin ja laitan pohjalle ensin kymmenen sentin kerroksen muuta biomassaa, pääsee niistäkin samalla. Kokeilemalla selviää, teen kahta eri laatua penkkiä, nyt kun tämän luki, niin heti alkoi elää toivo lyhyemmistä kottikärrymatkoista, komposti kun on tontin toisella puolella.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Oksat ovat noissa penkeissä pohjalla lähinnä pitämässä ilmavuutta ja ryhtiä. Karkein aines pohjalle ja hienoin päälle. Oksien palamiseen kuluu paljon typpeä.

Ruusujen katteet kannattaa varmasti pitää standardiohkaisina. Älä siis hukuta ruusujasi katteisiin.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen
Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tästä löytyikin yksi yksityiskohtaisempi ohje erityisesti lämpöä tuottavaan penkkiin. http://www.isoaidinkasvit.fi/pdf/kohopenkki.pdf

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Ostin jokin aika sitten yhdeltä venäläiseltä talon ja he olivat kaivaneet pihalle ison kuopan, joka on peitetty laudoista tehdyllä kannella joka on saranoitu puolesta välistä niin, että sen saa helposti avattua kummaltakin puolelta. En tiedä mitä sinne pohjalle on laitettu, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin kaikenlaista biojätettä ja me ollaan jatkettu samalla linjalla. Onkohan tuollaisella mitään virkaa, vai pitäisiköhän minun tehdä sille jotakin?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Se on varmaan vain näppärä komposti joka on kivasti katettu kannella ettei häiritse silmää. Ehkä jos sitä möyhentelee, sieltä saa vähitellen kompostimultaa tai mikäli haluaa rakentaa lämpöpenkkiä, niin ainakin täytemateriaalia eri kerroksiin.

T Piepponen

Laiskuudesta ja tärkeämmistä - fungimmista - kasvatteluprojekteista johtuen miekii teen tuollaisia aina sinne tänne, vasemmalla kädellä työskennellen.

Kurppaa pistän niihin tulemaan.

Puutarhan millimetrikampaaminen on omituisten eläjien aivan tolkuttomia hapatuksia.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Olet puutarhanhoidossa kyllä ihan eri planeetalta kuin minä. Kaupunkilaisena opettelen vasta nurmikonkasvatusta. Minulla on ehkä nelisen neliötä maata tässä kerrostalon pohjakerroksessa. Pari kesää meni ruttojuuren kanssa tappelemiseen. Apilan sain jotenkin kasvamaan.

Viime kesänä ihastuin niittyleinikkiin ja annoin kukkia rauhassa. Nyt keväällä tilanne karkasi käsistä, ja jouduin kääntämään koko maan uudelleen. Lisäksi nokkoset lisääntyivät luvattoman paljon. Minä olen nyt kahteen kertaan kääntänyt maan, ja silti meinaa rikkaruohoa nousta. Molempien kukkien juuret tappelevat ihan sananmukaisesti vastaan. Nurmikonsiemenet itävät siellä täällä, mutta sellaista tasaista nurmikkoa tuskin tulee.

Minä olen siis niin kädetön etten saa edes ruohoa kasvamaan:o/

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tilasin olkipaaleja, jotta voisi oljilla kattaa kasvimaatani. En vielä ole saanut tilaamaani. Kerään keväällä vesien vetäydyttyä laakean rantakiven päältä märät, sinne ajautuneet ja maatuneet lepänlehtimassat. Ne kuljetetaa suoraan kasvimaalle. Hyvin ravinteikasta ainesta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Piti vielä kiittää hyvästä vinkistä. On kiva kokeilla uusia keinoja viljelyssä. Tänä keväänä varsinkin risua tuli koivuista melkoiset määrät. Laitoin ne vain kompostiin, mutta olisikin ollut parempi hyödyntää juuri tuolla tavoin kuin teet.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset