*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Kaikki blogit puheenaiheesta Äärikansallismielisyys

Suomen kolme vaarallisinta totalitaarista ideologiaa

Itsenäinen Suomi on kolme päivää sitten täyttänyt pyöreät sata vuotta, joten on aika katsoa tulevaisuuteen ja tunnistaa poliittisia uhkia suomalaisten ja muiden Suomessa asuvien hyvinvointia ja turvallisuutta vastaan. Yleinen huoli on siitä, että demokratia rapautuu ja jonkinlaiset totalitaariset liikkeet saavat enemmän valtaa. Erityisesti on mainittu uskonnolliseen fundamentalismiin liittyvä totalitarismin uhka, mutta Suomen tapauksessa en näe sen olevan vaarallisimpien ja todennäköisimpien piirissä kannatuskunnan vähäisyyden ja heikon vaikutusvallan vuoksi.

America First

"America First"  ajattelu on vakava uhka maailmanrauhalle. Kun maailman vahvin sotilasmahti ryhtyy  pomottamaan ja pompottamaan muuta maailmaa ja tekemään voimaansa ja valtaansa perustuen uudet diilit, joissa on otettu huomioon Amerikan edut, vaan ei muiden maisen etuja, ei ole otettu huomioon muiden maiden asukkaiden etuja, vaan pelkästään Amerikan ja amerikkalaisten edut, tarkemmin amerikan rikkaiden edut, ollaan vaarallisella sodan tiellä.

Keisarin uudet vaatteet?


Perussuomalaisten kesäkuussa tapahtunut puheenjohtajan vaihdos tai oikeammin puheenjohtajiston vaihdos on aiheuttanut pientä katkeruutta tai paremminkin sanottuna suuren kaaoksen, ainakin perussuomalaisissa jäsenistössä.
Päivittäin saan lukea monien perusuomalaisten Facebook-päivityksiä, joissa kitkerään sävyyn kuittaillaan loikkarien suuntaan mitä ihmeellisimmillä puujalkavitseillä.

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho nauttii monien tavallisen jäsenen suurta arvostusta, ainakin vielä, mutta kuinka kauan, sitä on hyvä seurata.

Suvakkihuora sut raiskataan!

Jokainen isänmaallinen uhkailija voi miettiä miltä tuntuu kun latelee noita sairaita fantasioitaan ihmisille sitä miltä tuntuisi jos oma tytär joutuisi tuota kestämään. Poliisia ei kiinnosta, koska tutkinta vie liikaa aikaa.

 

Sairas Suomi, ahdistavat idiootit ihmiset laukovat omia sairaita fantasioitaa huoletta, poliisin siunaksella.

 

Analyysi: Saanko toivottaa "suvakkihuoralle syöpäkuolemaa"? Poliisi ei tutki, koska veisi "useamman työpäivän"

 

 

Rutinuiva, uuskansallismielinen puolue ei synny synnyttämällä

Rutinuiva, uuskansallismielinen ärjymystö on yrittänyt kehittää omaa puoluehanketta jo tovin, mutta se ei synny synnyttämällä.

Termifasismia

Perussuomalaisten puheenjohtajavalinnan jälkeen on esitetty paljon puheenvuoroja siitä, miten puolueesta tulee nyt entistä äärioikeistolaisempi. Samoin Halla-ahosta puhutaan nimenomaan äärioikeistolaisena. Perussuomalaisiin puolueena en ota kantaa, mutta Halla-ahon osalta termin käyttö on hauskasti samaan aikaan sekä oikein, että väärin.

Elokuvaohjaajan löydöt Halla-ahon Scripta-blogista puistattavat

Suomalaisen elokuvaohjaaja Joona Tenan eilen sosiaalisessa mediassa jakamat löydöt Perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ylläpitämästä Scripta-blogista puistattavat. Tena pyytää Facebook-päivityksessään laittamaan jakoon kokoamansa siteeraukset Scriptasta eri aikoina löytyvistä kirjoituksista herättääkseen ihmisiä ajattelemaan. Tenan Scripta-blogista keräämät tekstikatkelmat ovat vuosilta 2003, 2005, 2006 ja 2007.

Tenan havaintojen mukaan Jussi Halla-aho kirjoitti Scripta-blogissaan 30.9.2005 seuraavaa:

Euroopan paluu 1930-luvulle

Amerikkalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama kirjoitti vuonna 1992 tunnetun teoksensa ”Historian loppu ja viimeinen ihminen”, jossa hän katsoi, että liberaali länsimainen demokratia ja markkinatalous ovat voittaneet kilpailevat aatteet ja järjestelmät ja muodostavat päätepisteen ihmiskunnan kulttuurisessa ja sosiaalisessa kehityksessä. Kun Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja Itä-Euroopan maat vapautuneet kommunismista, Fukuyaman teesit vaikuttivat hyvinkin relevanteilta.

Analyysi - Suomen Vastarintaliike

Suomen Vastarintaliikkeestä kerrotaan monenlaista, mutta mitä se kertoo itse?

 

Tyypillisesti liikkeen periaatteita etsitään sen ruotsalaisen emoliikkeen perustajan sanomisista ja aktivistioppaan sisällöstä. Liikkeen suomalaisilla nettisivuilla periaatteita on myös, mutta ne eivät ole niin raflaavia. Järjestö joko elää tietoisesti kaksilla säännöillä julkikuvaansa varjellakseen tai sen jäsenillä on joissain kohdin mielipide-eroja. Luonnotonta olisi, jos mielipiteissä ei olisi sävyeroja.

 

Leijonakoru pukinkonttiin

Pari päivää sitten juttelin henkilön kanssa, jolla oli leijonakoru kaulassa. Vihasiko hän minua ja muita ihmisiä? -Tuskin. <3 Se leijona hohti ja näytti ihan kauniilta ihanan ihmisen kaulassa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä