PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Kaikki blogit puheenaiheesta Valta

Vallanjano ei juomalla sammu

Valta on sellaista herkkua, että se kiinnostaa paitsi vallanpitäjiä myös meitä muita. Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies, entinen ministeri ja kansanedustaja, kaupunginjohtaja ja korkea virkamies, on taustansa puolesta sopiva henkilö kirjoittamaan jännitysromaanin vallasta ja sen juovuttamista ihmisistä.

Pop-kuvaston evoluutio

Kenellä on oikeus taiteeseen? Kun on kyse taiteen kuluttamisesta, on helppo vastata oikeuden olevan kuluttajalla. Kuluttajalla on oikeus nauttia taiteesta. Usein tämä tapahtuu jonkin suuruista korvausta vastaan. Kun on kyse taiteen luomisesta, kysymys kuluttajan oikeuksista monimutkaistuu. 

Raha ratkaisee

Pari viikkoa sitten Spotifyssa julkaistiin Profeettojen uusin single, Pipefest. Kappale oli riisuttu parivaljakolle tyypillisestä uhosta. Biisin taustat olivat valittelevat ja surumieliset, lyriikoissa muistettiin tauolle jäänyttä Pipefest-räppifestaria. Nostalgialle on sijaa. Paippi oli hieno festari. Se oli samaa mudassa pyörimistä kuin kaikki muutkin festarit, mutta räppidiggareille aikanaan ainoa, missä soitettiin pelkästään sitä omaa musaa.

Julkaise syötteitä