*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Runoja korville - kolme valintaa

 

 

Kuten moni muukin Varsinais-Suomen lapsi, olen piipittänyt runoja lavalla kukka tai ruisleipä kädessäni 70-80-luvuilla. Esittäminen ja lausunta tuli tehdä tietyn klassisen kaavan mukaan ja niin, että aikuisten silmäkulmat hieman vettyvät - mielellään luontevalla runonesityspaikalla, urkuharmoonin vierellä.

Runoja harjoiteltiin välituntisin luokassa, ja auta armias, jos meni jollottamaan lumiVALkeat, kun piti lausua LUmivalkeat tai jos oli mennyt syömään rekvisiitaksi tarkoitetun näkkärin.

Tämä ei kuitenkaan tappanut kiinnostustani runouteen tai sen esittämiseen. Pidän siitä, että runo elää muuallakin kuin paperilla, ja että runoilijoiden esittämää, musiikilla terästettyä tai muuten poikkitaiteellista runoutta on tarjolla yhä enemmän. Koska en käy kovin usein klubeilla tai runofestareilla, onnekseni runoilijat myös levyttävät.

Olen sattuneesta syystä kuunnellut paljon runobändejä tänä kevättalvena, ja ajattelin kirjoittaa niistä koosteen ja historiikin. Törmäsin kuitenkin genre-kirjoon. Missä mennään Spoken word- alueella tai runoperformancen puolella, mitä on runoräppi, ja missä on kyse vain runollisesta musiikista tai runoa hetkellisesti tukevasta kokoonpanosta tai projektista. Unohdetaan koko juttu.

Tein kuitenkin kolme valintaa, kolme hyvää tekstitaiteiljaa ja runo. Joten nauttios. 

 

1. J.K. Ihalainen & Sándor Vály: Ei tuo punainen

Hypnopoliitikko, totaalikirjailija ja runoilija J.K. Ihalainen alkaa olla kohta runolavojen grand old man ja on osa-alueensa parhaimpia, ellei jopa paras. Palladium Kirjat on julkaissut neljä runolevyä, joissa JK Ihalaisen runoja korostaa Sándor Vályn musiikki. Ihalainen on ollut vuodesta 2003 tamperelaisen Annikin runofestivaalin taiteellinen johtaja.

Valitsin Ihalaiselta intensiivisen runon ”Ei tuo punainen” jonka värihekumaa tehostavat musiikki ja viekoittelevasti tanssivat naiset.  Hyvästi, lumivalkeus. Värejä tarkastellaan paljon avarammin aistein.

Se on musta kuin veltosti kättelevä saatana”

https://

 

2. Sami Liuhdon taudinkuva: Miksei musiikki soi

Turkulainen tekstitaiteilija, runoilija Sami Liuhto tunnetaan mm. Tusinaromaaneistaan. Karismaattisen runoilijan ympärille rakentunut Sami Liuhdon Taudinkuva levytti hiljattain, kustantamonaan Turbator.

Diagnoosini mukaan tässä sairastetaan kokeilevan runon ja mustan huumorin tauteja. Liuhdon runot ovat vastaanpanemattomia, kolhuisia, ja niiden kieli on kiehtovaa. Niille luo vastakohtaisuutta hienostunut, Mikael Öhmanin hoitama bändi.  

Tästä runobändistä on pakko mainita, että heidän repertuaariinsa kuuluu cover-versio  John Cagen teoksesta  4’33, joka on esitystilanteen hiljaisuus. Cage sävelsi teoksensa alun perin pianolle, mutta sen voi esittää muillakin instrumenteilla. Mitään ei kuitenkaan soiteta, vaan annetaan hiljaisuuden paljastaa äänet. Teos on kolmiosainen.

Sami Liuhdon taudinkuvalta valitsin runobiisin ”Miksei musiikki soi”. Tunneskaalassa on uhoa ja herkkyyttä. Naurattaa ja itkettää. Ja vaikka on vähän naurettavaa kertoa, että itkettää, niin kerron sen sittenkin.  Biisi on iso: se rähisee kirkonkylissä, Turun kaduilla ja kaukana yksinäisyydessä, päättyen viiltävään melodiaan.

https://

 

3. M.A. Numminen & Pedro Hietanen: Perkele

Kolmas valinta on M.A. Numminen, joka on tehnyt vuosikymmeniä tekstin ja musiikin parissa kokeileviakin asioita yhtä luontevasti kun joisi aamukahvia. Tällä hetkellä Nummisen runomusiikkitukena nähdään useimmiten DJ Sane.

Mielenkiintoisena pidän sitä, että hän on tavallaan aina rajaton esiintyjä kaikille ikäpolville, omalla persoonallisella tavallaan. Nimittäin jos totta puhutaan, Numminen ei ole milloinkaan pelännyt esittää lapsille aikuisten asioita eikä aikuisille lasten asioita, pikemminkin rajat ovat häivytettyjä. Nummisen turinat lapsille ruumiista ja madoista tai miten hänen pikku joulutonttunsa selittivät sanaa ”perverssi”, eivät ole tietääkseni joutuneet pahemmin yleisön hampaisiin. Nykyisessä iltapäivälehtitodellisuudessa kun helposti kaikki teletappeja rankemmat aiheet tai muumien viininjuonti Rivieralla herättävät säännöllistä pöyristymistä. Numminen ansaitsee erityiskiitoksia omasta linjastaan.  Kuunnellaan häneltä Pedro Hietasen kanssa esittetty ”Perkele”.

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aika vieno kiroilu lopuksi, ja siitä syystä kai, että en jaksanut keskimmäistä kuunnella loppuun.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Sinähän oletkin, Alsio, nopeiden runojen mies. Eikä keskimmäisessä ole viekoittelevia seireenejä.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

En ehkä enää ymmärrä runoutta, tai sitä mitä runoudeksi sanotaan. Jotenkin nämäkään runot eivät kulje, niinkuin olettaisi niiden kulkevan jos ne ymmärtäisi. Tuo keskimmäinen sai kyllä mielessäni jonkinlaista syvyyttä tuon viulun vingutuksen tähden, mutta kun hypitään mielialasta toiseen ja kuitenkin pysytään paikoillaan niin en ymmärtänyt sitä. Viimeinen taas kiteytti nykyrunouden yhdellä samalla.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Hei Teppo,

vaikka nämä runot ilmeisesti olleet ihan sillä ns. "omalla mukavuusalueellasi" kuten tavataan sanoa, oli hyvä että kuitenkin kuuntelit ne. Mutta näitähän voi avatakin, sitä varten kommenttiosio on auki.

Ensimmäinen (Ihalaisen) runo ei oikeastaan ole kaukana traditionaalisesta rakkausrunosta. Se muistuttaa itse asiassa mielestäni jotain vanhaa persialaista ylistysrunoutta. Runoa on vaikkapa voinut edeltää niinkin arkinen asia, että nainen on kysynyt mikä väri hänelle sopisi, mikä on hänen värinsä. Runossa kertoja on niin lumoutunut naisestaan, että yrittää pohtia, mikä hänen naisensa väri on. Hän on hieman päättämätön, sillä hänen mieleensä tulee kymmeniä eri värien sävyjä, joita hän kuvailee hurjin kielikuvin. Runo on jopa kiihkeä. Nuo kielikuvat ovat juuri hienoja, lukijan ajatukset viedään Saharan tuaregin siniseen ja Bornholmin keltaiseen hiekkaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Väriruno meni juuri kuten kerroit ja lopuksi mies tyytyi lilaan, kun nainen niin hänelle viesti, sehän oli ollut jo alusta saakka selvää;) Ei lumoutunut mies sano naiselle vastaan, silloin kun vastaväitteitä alkaa sadella on tehtävä uusi lumo tai vaihdettava miestä.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

En kovin paljoa tunnista erilaista runoutta ja niissä, mitä olen lueskellut on tietty tempo, joka osaltaan kuljettaa niitä eteenpäin. Ehkä nuo siksi ovat minulle liian vaikeita. Ehkä minulta puuttuu nykyisin ne tunnetilatkin, millä runoja mielletään.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #8

Tuskin sinulta mitään puuttuu tai mistään mitään puuttuu, kun nämä ovat vain makuasioita. Haluatko esitellä meille jonkun runon tai runoilijan, joka on erityisesti mieleen?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #10

Tulipa mieleen, että Ari voisi tehdä itse runoesityksiä videolle. Omista runoistaan.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren Vastaus kommenttiin #9

Ovat sellaisia lyhyitä, jotka ovat mieleeni jääneet, enkä aina tiedä edes runoilijaa. "yli aavojen yöllisten vaikenevain, huus haltija korven hyinen. Puut vapisi kukkanen painoin pään, kun virsi se soi sydänsyinen." Tämä on jonkun naisrunoilijan, jonka nimeä en muista tai tiedä. Oli myös joku toinen naisrunoilija, jonka 1900-luvun alussa julkaisemaa runokirjaa olen viimeksi lueskellut, mutten muista nimeä, enkä hänen kirjoittamiaan runoja ulkoa. Keräilen vanhoja kirjoja ja vanhoja runokirjoja tulee lueskeltua. "Se musta lintu lens puusta puuhun, lens Imatran rannoilta ruijan suuhun. Näin saapui murhe se matkallaan myös Tieran mökkihin matalaan. Hän istui saunansa kynnyksellä ja kannel polvilla helisi hellä. Kun kukkui kuusessa lintu kumma: Jo Pohjan neijen vei Tuoni tumma." On minulla mielirunokin, mutta tunnen olevani enemmän aikuinen kuin siinä runossa mainitut asiat, joten en kehtaa sitä runoa kirjoittaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #12

Ensimmäinen ote taitaa olla Eino Leinon "Korven kaipuu"-runosta. Toinenkin niin ikään Leinoa, Pohjan neien kuolo. Leinohan on aivan erinomainen valinta, jylhä klassikko.

Nykyaikaan tarvittaisiin monessakin mielessä uusi Eino Leino, joka oli kaikkien runoilija, ei vain hienostopiirien mutta hänellä oli kyky koskettaa kaikkia.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Sami Liuhdon taudinkuvassa taas leikitellään kielellä astetta enemmän. Kuulijaa saattaa hämätä esim. sanojen kaksoismerkitykset tai odotukset: "Laskin housuni housuihini, ehkä laskin väärin."

Runossa liikutaan ajassa ja tunnelmassa aika vapaasti, sen tuskin on tarkoituskaan olla koherentti siinä mielessä. Maailmaa venytellään ilman tämän maailman selkeitä rajoja, "paljon olisin tahtonut sinun olevan, seinäkaleeri 3000 kilometriä menneisyydessä". "ja kirkonkylien lyönnit kirjoitan huoltoasemalla kylmänä". Upeaa kieltä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sorry, en tykännyt, laskin housuni ja huomasin laskeneeni alleni.

Tai laskin housuni,
niitä oli kymmenen,
kymmenen varvasta,
housujeni alla,
eikä laskussa ollut virhettä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mun valintani olisi ollut Eelis ja Seela Sellan (teatteriesitys) juutalaisen laulun ja runon ilta, mutta siitä ei taida olla tallennetta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset