PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Satu suojelee metsänpeitolta

  • Puhkiluettu Grimmin satuja-teos vuodelta 1930 osoittaa kansikuvallaan, että kyse on lasten saduista. Valokuva: Petra Nyqvist
    Puhkiluettu Grimmin satuja-teos vuodelta 1930 osoittaa kansikuvallaan, että kyse on lasten saduista. Valokuva: Petra Nyqvist
  • Metsänpeitossa ihmisille tapahtui outoja asioita, joista kerrottiin suomalaisissa saduissa. Kuvan paranvoit liittyvät myös aiheeseen. Niistä kiinnostunut voi lukea bloginin Rakkaus ja äly piilee limassa. Valokuva: Petra Nyqvist
    Metsänpeitossa ihmisille tapahtui outoja asioita, joista kerrottiin suomalaisissa saduissa. Kuvan paranvoit liittyvät myös aiheeseen. Niistä kiinnostunut voi lukea bloginin Rakkaus ja äly piilee limassa. Valokuva: Petra Nyqvist

 

Heti kun opin tunnistamaan perättäisiä kirjaimia, aloin lukea satuja. Luin talosta kaikki satukirjat, jotka olivat sinne erilaisten ihmisten perintönä kulkeutuneet. Oli H.C. Andersenin satuja, oli Grimmin satuja, Topeliuksen satuja ja joskus vain pelkät kannet. Halusin tietää mitä tapahtuu vaikkapa kiinalaiselle kalastajalle, Filippa Hallondoftille tai suomalaiselle Sipille, vaikka tiesin jo miten heille kävi.

Vakiosatukirjojen jälkeen löytyi vielä ikivanhoja painoksia suomalaisia kansansatuja. Jouduin opettelemaan fraktuuran lukemista. Alaluokkien opettajani ihmetteli, miten olin oppinut puhumaan ja kirjoittamaan muinaiselta kalskahtavaa suomea.

Kun ihan kaikki sadut oli talosta koluttu, aloin lukea M.A. Nummisen lastuja, sillä ajattelin, että satuja nekin.

Kaikenlaisen muumipeikkojen palmuviinin ryyppäämisen ja piipunpolttelun pöyristelyn ohella olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota kansainväliseen keskusteluun ja tutkimuksiin, jotka liittyvät satujen pelottavuuteen. Melko tuoreen brittitutkimuksen mukaan klassikkosadut ovat liian hiuksia nostattavia nykylapsille. Pelottavuuden kokeminen lienee kuitenkin hyvin yksilöllistä. Joku voisi kokea modernissa Britanniassa siinneet teletapit aivottomassa onnenmaailmassaan pelottavina. Mietin myös, miten nykylapsi eroaa muinaislapsesta oleellisesti.

Kävin etsimässä tänään kirjahyllystä ne lapsuuteni satukirjat, jotka ovat säilyneet vielä näihin päiviin asti.

Avasin riekaleiset Grimmin sadut, painos vuodelta 1930. Aivan. Ilkeä anoppi poltettiin elävältä roviolla, päät lentelivät ja raajat irtoilivat. Trude-rouva taikoi viattoman tytön haloksi ja nautti lämmöstä joka halosta saatiin. Entä Hannu ja Kerttu? Vanhempien suorittama kadottamisoperaatio ja karkotus metsän armoille on jo sinällään hirvittävä, mutta groteskissa piparkakkutalossa asuu todellinen Hannibal Lecter.

Suomalaisia kansansatuja oli monentyyppisiä, erityisesti metsään ja eläimiin liittyviä satuja. Kansansatujen niteet ovat jo kauan sitten pettäneet, mutta muistan erilaiset syöjättäret ja maahiset, sekä metsässä maan alla olevat salit, jotka olivat lasten sellejä. Opin lukiessani myös, mikä oli metsänpeitto.

Metsänpeitto on selittämätön, mahdollisesti hallusinointiin, sairauteen tai pelkkään mielikuvitukseen liittyvä outo tila tai paikka, yleensä metsässä koettu. Metsänpeittoon saattoi joutua erilaisten olentojen eksyttämänä. Ihminen saattoi kadota tai muuttua vaikkapa kannoksi, muttei välttämättä itse ymmärtänyt sitä. Kaikkein jännittävimmät suomalaiset muistamani sadut liittyvät metsänpeittoon, joka on sinällään aitoa kansanperinnettä.

Näitä satuja en kuitenkaan erityisemmin pelännyt, koska tiesin että ne olivat satuja. Ainoa satu, joka pelotti, oli Peppi Pitkätossu. Pepin maailma oli mielestäni ahdistava, sillä mielestäni Peppi oli täysin holtiton eikä kukaan saanut häneen järjestystä. Saatoin jättää Pepin väliin ja palata siihen myöhemmin, kun hänen anarkistisuutensa ei enää aiheuttanut minulle päänvaivaa. Astrid Lindgren ei pelännyt vaikeiden asioiden käsittelyä kirjoissaan. Lumoavassa Veljeni Leijonamielessä lapset saavuttavat asioita tekemällä itsemurhan, eikä edes vain kerran vaan kahdesti.

Satujen pelottavien hahmojen ja tapahtumien tiedetään auttavan lasta käsittelemään vaikeita ja uhkaavia tunteita. Satu on jonkinlainen matka, jonka lapsi voi käydä yksin tai yhdessä toisten kanssa, ja matkan aikana hän päihittää suuria ongelmia, vaaroja, ja lopussa on usein kokoava opetus. Satu valmistaa lapsen kohtaamaan todellisen elämän vaikeuksia. Nykyisellään nimenomaan suositellaan , että sadussa on onnellinen loppu tai turvallinen ratkaisu. Grimmin alkuperäisemmän muodon saduissa loppu ei aina ollut ruusuinen ja ahdingosta vapauttavat, oikeutetut kostotoimenpiteetkin olivat äärimmäisen julmia. Grimmin sadut eivät tietenkään olleet alun vain lasten tarinoita, vaan kansan suussa kiertäviä aikuisten kauhutarinoita. Satuja koonneet Grimmin veljekset jopa poistivat insestiä, prinsessojen raiskauksia ja sadistisimpia kidutuksia saduista ennen niiden julkaisua.

Lapset kertovat ja kirjoittavat mielellään itsekin satuja, ja niissä on usein pelottavia elementtejä.  Olen hitusen kriittinen ja omalla tavallani huolestunut lasten kertoma- ja lukukulttuurista, ettei se kärsi liikaa ylenpalttisesta varjelusta. Ylilyönnit satujen silottelussa tuskin ovat tarpeen, kunhan aikuinen tuo turvaa antamalla selityksiä askarruttaviin pelkoihin. Uskon, että lapsi osaa myös itse ilmaista, jos ei ole valmis sadun pelottavuuteen. Nimittäin sadut ovat myös lapsille eskapismia ja suojalinnakkeita todellisia elämän kauhuja vastaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minulla on myös tuo sama Grimmin satukirja ja vanha painos, jota rakastin hienojen kuvien ja kiehtovien tarinoiden tähden, jotka ruokkivat sopivasti vilkasta mielikuvitustani, mutta ihan hyvällä tavalla. En muista niitä koskaan pelänneeni. Sadut olivat vain satuja ja niitä kirjoittelin aikanaan itsekin innolla ruutuvihkooni.
Toinen tarinoiden aarre-arkku oli Tuhannen ja yhden yön tarinat, joita luin aina vain uudestaan ja nyt luen niitä edelleen mielihyvin lastenlapsilleni. Onneksi he eivät vaadi minulta Aku-ankka sarjisten lukua, kuten aikanaan omat lapseni ennen kuin he oppivat itse lukemaan. Niistä yritin selviytyä iltaisin aina mahdollisimman nopeasti..

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tuo kuvitus onkin hieno. Niiden takana on mielenkiintoinen kuvittajatar nimeltä Rie Cramer, joka oli Jaavalla syntynyt alankomaalainen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kiitos Petra mukavasta muisteloista, kulttuuria ja luontoa yhdistävästä jutustasi.
Minä en lapsena lukenut Grimmin satuja, joita ei löytynyt hyllystä. Mutta Andersenin satuja puoliksi tanskalainen isoäitini antoi minulle, ja niitä ahmin kun opin lukemaan. Niissä on jotain suunnattoman kiehtovaa kaipuuta ja pelottavuutta, synnillisyyttäkin.
Muuminkirjoja luin myöskin, minulla oli enspainos ensimmäisestä muumikirjasta jossa oli aika pelottavat hattivatit kannessa. Sitten sain käsiini E.A. Poen novellikokoelman ja se vasta kihelmöivää kauhua herätti.
Metsässä olen viihtynyt itsekseni, menin sinne heti kun olin oppinut kävelemään. Kesäisin yleensä joka päivä kun en ollut merellä tai rannalla.
Metsä on aina merkinnyt minulle turvapaikka.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minä olen tuosta metsänpeitosta nimenomaan kirjoittamassa fiktiivistä. Jotain. Taustatyö on koko ajan menossa. Työnimi on peittopuoli. Tuossa ensimmäinen hahmotelma siihen:

http://eirikr.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/15...

Tuossa on työsarkaa tuossa kalevalanmitassa jo itsessään sen verran, että tarvitsee jonkin verran työtä pelkästään sen saaminen siedettävälle tasolle.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Trokeen poljennosta ja sen miettimisestä menee metsänpeittoon itsekin. Loitsuja.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Helkavirret avasi niin huikeita näkyjä minun mieleen, että en luultavasti toivu siitä koskaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #6

Väkeviä näkyjä ovat. Tosin nuorena ihmettelin, miksi Ukri tuhmassa ukossa penin edellä juoksi petra.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Aikuinenkin tykkää kuulla satuja. Juuri nyt kuuntelen äänitteinä saatavaa kotimaista runoutta mutta sadut olisi kiva kuunnella uudestaan. Alunperin sadut eivät ehkä olleetkaan vain lapsille.
Muistan vielä sen hetken kun opin lukemaan ja että satu oli muurahaisesta. Olen etsinyt kirjaa mutta turhaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Totta. Meillä on joskus aikuisten kesken illanvietossa kerrottu kiertosatua. Jokainen saa kontribuoida oman osuutensa juonenkäänteistä.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Kotoa kun lähti metsään, maantien yli, siitä se alkoi, riitti kuljettavaa niin pitkälle, että vasta 18-vuotiaana kävelin sen metsän läpi. Kaksi päivää, välillä nukuin.
Mutta pienenä oli seikkailua kyllin mennä kauemmaksi kuin koskaan, yli kilometri, ja palata sieltä nälissään. Väliltä löytyi soistunut painanne. Kesän kuumuudessa se huokui väkevää tuoksua mikä sekotti pään. Piti maata kuivalla kalliolla ja odottaa. Sitten pystyi taas jatkamaan.
Isompana en enää löytänyt sitä noiduttua kohtaa, mutta aina sen muistan.

Vieläkin vähän huimaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Olet siis käynyt siellä - metsänpeitossa.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Kyllä vain :)
En ymmärtänyt edes pelätä kuin vähäsen.

Myöhempinä poikavuosina piti kokeilla kaikenlaista. Havumajaa ja siinä yöpymistä koiran kanssa. Poronjäkälän syöntiä - paahdettuna. Alastihiihtoa kevättalvella. Varsinaisesti metsänpeittoon en enää mennyt. Mutta maan alta kuului jupinaa.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Taidan olla syntyjäni aika anarkisti, sillä ensimmäinen lukemani kirja oli Peppi Pitkätossu. Opin lukemaan aika aikaisin, mutta koulu-iässäkin Pitkiksen seikkailut jaksoivat kiinnostaa. Pihalla en tosin enää tuolloin kehdannut mainita tovereilleni meneväni katsomaan teeveestä tulevaa Peppi Pitkätossua. Menin "syömään". Tosin, kun katsoi pihalle, aika samoihin aikoihin näytti osuneen lauantaipäivän lounas kohdilleen muillakin pojilla.

Kolmannen luokan aineissa itselläni vilisi Jimia, Tommya ja Janea vaimitäneoli. Olin Blythonini lukenut.

Pidän yhä nykyäänkin saduista. Hetkellä kesken Ilkka Remeksen uusin tarinointi.

Mut noi Grimmit on kyl aika kammottavia.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tarkoitatko että Peppi oli enemmän tyttöjen kirja? Olen itse ajatellut sen olevan aika unisex, kun Peppikään ei mikään varsinainen prinsessa ole.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Onhan se aikuisten mielestä, mutta ekaluokkalaisen pojan mieli ei kenties toimi samoin.