*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Lehmänruokaa kuninkaiden pöydässä

  • Kaarle XIV Juhana, tattien ystävä
    Kaarle XIV Juhana, tattien ystävä
  • Bloqvistin tatti ei kisaa koollaan Valokuva: Petra Nyqvist
    Bloqvistin tatti ei kisaa koollaan Valokuva: Petra Nyqvist
  • Herkkutatti Valokuva: Petra Nyqvist
    Herkkutatti Valokuva: Petra Nyqvist

Mikäli arvostettu kasvitieteilijä Carl von Linné olisi saanut päättää, ei pohjoisessa edelleenkään syötäisi sieniä. Hienoisen nyrpeyden sävyttämänä Linné kirjoitti sienistä, että ne olivat ryöstelevää rosvojoukkiota. Vaaroja riitti sokeutta aiheuttavista savusienten pöllähtelyistä aina kalmaisiin viimeisiin ilallisiin, ja kulinaariset ilot hän soi lähinnä lehmille. Samaan aikaan kun von Linné epäonnistui peittelemään iljetystään sieniä kohtaan, oltiin jo Suomen itärajalla, Baltiassa ja Venäjällä opittu nälänhätien siivittäminä käyttämään ravinnoksi monia sienilajeja.

Ranskasta saapunut Ruotsin kuningas Jean-Baptiste Jules Bernadotte eli Kaarle XIV Juhana  ilahtui suuresti huomatessaan, että kuninkaallisissa metsissä päilyi runsaasti herkkutatteja vailla poimijoita. Niin alkoi lehmänruoan einehdintä kuninkaiden ruokapöydässä. Ja kun lehmänruoka maittoi ylhäisölle, maittoi se vähin erin myös kansalle. Kaarle Juhanan mieli herkkutattiin näkyy yhä sen ruotsin – ja tanskankielisessä nimessä karljohan.

Erityisesti Karjalan evakot levittivät ja opettivat muille suomalaisille sienten poiminnan saloja 40-luvulta lähtien. Läntisessä Suomessa oli hieman nuuhkittu hedelmäntuoksuisia kantarelleja ja uskallettu jopa niitä maistellakin. Pohjois-satakuntalaiset, pohjanmaalaiset ja Lapin kunnianarvoisa väki olivat pitkään vielä epäluuloisia sienten suhteen. Sinänsä ymmärrettävää, sillä sienten merkitys siihen asti oli ollut enimmäkseen maaginen tai muu kuin ravintoon liittyvä. Suomalaiset olivat nähneet mm. liikkuvia ja katoavia sieniä, joiden uskottiin olevan taikaolentojen oksennuksia, jotka saattoivat tarvittaessa ottaa hatkat. Niistä kerron lisää myöhemmin.

Itäsuomalaiset tosin olivat jo hyvän aikaa syöneet esimerkiksi ryöpättäviä rouskuja, joita ei edelleenkään syödä paljoa slaavien, balttien ja suomalaisten vaikutuspiirin ulkopuolella. Useimmissa muissa kulttuureissa niitä pidetään syömäkelvottomina myrkkysieninä. Ruotsissa kirpeät rouskut tunnetaan ”Suomenrouskuina” ja sielläkin niille löytyy jonkin verran käyttöä.  

Suomessa esiintyy noin 500 ruokasieneksi kelpaavaa lajia. Runsaat 20 sientä ovat ihmiselle myrkyllisiä. Muutama niistä on aivan erityisen voimakasmyrkkyisiä. Ihmisten etsiessä menneisyydessä sopivia ruokasieniä, väistämättä joku maksoi kokeilut hengellään. Esimerkiksi pieni suikale valkoista kärpässientä riittää tappamaan aikuisen miehen. Nykyään huippumyrkyllisiä sieniä syöneet voidaan yleensä pelastaa tehohoidossa.

Hyvää sienikautta blogosfääriin! Maita ja mantuja piiskanneet sateet varmistavat sen, että sienten hyyfit pullistelevat maassa niin että narina käy ja varmistavat kanssablogisteille maan suurimmat tatit.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kanadalainen nettituttu on kova metsämies, mutta kun kyselin syövätkö sieniä lihan kupeessa, oli hieman ihmeissään.

Enpä ole tullut ajatelleeksi, että se ei olekaan niin itsestäänselvä juttu joka paikassa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tietääkseni Kanadassakin sienillä herkutellaan, mutta sieniosaaminen on harvinaisempaa kuin meillä.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Kannattaa myös muistaa se ettei Kanadassa asu pelkästään "kanadalaisia", vaan se on monien kansallisuuksien maa. Ne suomalaiset jotka menivät joskus Kanadaan Port Moodyn voimalaitosta rakentamaan, tai metsää raivaamaan ovat myös suomalaisen ravintokulttuurin vieneet sinne mennessään.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Tuttuni on isänsä puolelta suomalainen ja asuu ymmärtääkseni jossain "suomalaisalueella".

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Antti. kaupunkilaistumisen myötä suomalainen ruokakulttuuri katoaa. Ei varmaan Hakaniemestäkään paljoa sienestäjiä löydy. Joitakin nuoria tietysti kiinnostaa sienissä se vaikutus, mitä muinaiskansojen shamaanit ja poppamiehet ovat hakeneet:)
90-vuotta vanhassa kanadalaisissa lehdessä palkkojen puolittamisen jälkeen kertoi eräs Nygren että me suomalaiset osaamme käyttää sieniä sekä muitakin metsän antimia ravinnon lisänä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Belgiassa ei ole jokamiehenoikeutta. Puolalaiset kävivät poimimassa kiellettyä hedelmää Soignen metsästä.

Edesmennyt vaimoni poimi aina sienet pois ruuasta ravintolassakin. Perinyt tavan pohjanmaalta kotoisin olleelta äidiltään.

Tässä sinikuva: http://pinterest.com/pin/193021533999288284/

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Gröhn, raportoidaanpa syksyllä minkäkokoisia tänä vuonna saatiin. Jos sateet jatkuvat tällaisina, painitaan varmasti yli kilon sarjassa.

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

(Psst! Artikkelissa Kaarle on XIV, kuvatekstissä XVI.)

Sienet ovat vielä yksi sellainen raaka-aine, joka ihan taloudellisin perustein tosiaan kannattaa poimia itse kun katsoo hintoja toreilla ja turuilla. Ja ostamalla saa vain tiettyjä lajeja. Kasvattaminen kun on niin rajoittunutta ja taitaa sellaisena pysyäkin. Metsästäjä-kerääjä voittaa siis yhä viljelijän ainakin tällä alalla.

Juttua taikasienistä odotellessa!

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tattis!

Sienitaikaa tulossa myöhemmin jahka töiltä ehdin.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Suomen lyhyin ja kattavin sieniopas aloittelijoille:

1. Korvasienien aika on aikaa sitten ohitse. Piispan(hiippaa)hattuja ei tarvitse varoa, ne eivät voi olla korvasieniä, koska ilmestyvät vasta koht´puoleen.
2. Haperot tuntee siitä, että ne murenevat käsissä. Periaatteessa kaikki on syötäviä makumielen mukaisesti.
3. Tatteja alkaa ilmestyä juuri nyt. Mikään niistä ei ole oikeasti myrkyllinen, siitä vaan. Voitatti on pirun hankala, koska madot ovat ihmisiä nopeampia ja märän hatun limamainen perkaus on hankalaa. Punikkitatit värjäävät koko soosin. Kaikki herkkutattilajit talteen ja heti nuorina.
4. " Kuukunanmunat" ovat nuorena hyviä, sisältävät "ureaa", joten maksa-munuaissairaat välttäkää.
5. Kanttarelleja alkaa ilmestyä koivu-kuusikon tyveen piakkoin ja niitä riittää syksyyn ja melkein talveen saakka.
6. Kehnäsieni on hieman jauhoinen pinnastaan; sitä ei kannata ottaa, jos ei varmasti osaa erottaa seitikkilajeja. Niitä löytyy mm. mäntymetsiköistä.
7. Kaikki rouskut koppaan vaan. Kaikki vaativat ryöppäyksen. Pienet kangasrouskut valkosipuli, sipuli- öljyyn pippureiden kanssa kippoon maustumaan. Mustarouskusta puhutaan liikaa pahaa. Yleisperiaate, maitiaista saisi heltan alta tulla. Lakritsarouskua on monesti vaikeaa erottaa mustarouskusta. Myös pulkkosieni saattaa sekoittua; se on hengenvaarallinen.Kerää vain maitiaisnesteitä tuottavia (lakin alla), jos olet epävarma.
8. Mustavahakkaita, jos löydät, ole onnellinen.
9. Suppilovahveroa ei voi sekoittaa kovin helposti. Pitää vain ensimmäisen rypäksen löydyttyä havumetsästä kouluttaa omat silmänsä löydettyyn paikkaan, sitten niitä alkaa löytyä roppakaupalla.
10. Mustatorvisieni nimensä mukaisesti on kuin torvi. Löytyy lehdoista vahnojen puitten vierestä tai risukoista. Joskus kuusimetsän suonsilmäkkeen läheisyydestä. Loistava mauste esim. kuivattuna.

MITÄÄN VALKOHATTUISIA- ÄLÄ KERÄÄ, ELLET OLE AMMATTILAINEN.

Paras tapa on syödä sienet heti. Jos et voi, tee suolasieniksi rouskut, mutta älä pane sekaan haperoita- ne limauttaa. Syö haperot heti.
Kuivaus sopii melkein kaikille paitsi kanttareille; kuhauta ne niin, että oma liemi kattilassa tulle pinnalle ja pakkaseen. Samoin suppilovahverot.
Kuivattuina suppilot ja tatit ovat todella hyviä.
Punikkitatit ovat siinä milessä vaativia, että niistä tulee mustaa väriä ruokaan. Syö ne omina ruokalajeinaan paistoksina voin, sipulin ja pippurin kanssa.

Hyviä sienioppaita: Mauri Korhonen ( Sienestäjän taskuopas ), Suomen Sieniopas ( WSOY ), Sienisesonki ( Jaakko Koskela, Matti Turpeinen ), Marttaliitto järjestää oikeilla sienillä opastuksia todella hienosti, mutta yleensä ajoituksellisesti niin, että sesonki on pääosin ohi ja koulutus koskee seuraavaa keräysvuotta.

Ps. jos olet eri mieltä, kommentoi !

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Herkkusieni on helppo ja varma tunnistaa itiöpölyn väristä, mutta voi niitä kaupastakin ostaa. Oma sienioppaani: Sienestys ja sienten säilöntä kertoo niistäkin.

Kuivaus sopii kanttarellille, mutta ei kuulemma kehnäsienelle. Pulkkosientä pidettiin vielä 60-luvulla hyvänä ruokasienenä, joten ei se aina tapa ja kun sen muistaakseni 70-luvulla huomattiin aiheuttavan myrkytyksiä satunnaisesti ja harvahkoon tahtiin, jotkut kuulemma silti jatkoivat sen syöntiä.

Tateista en kerää kuin herkkutattia. Punikkitatti jää syömättä, kun on parempaa tarjolla. Aikaisemmin minullakin oli sama periaate tateista: sappitatti oli ainoa, joka piti tarkasti tuntea ja jättää keräämättä. Äikä tai pirun tatille oli varalle suunnitelma, että sitten seoksesta tulee pippurista, mutta ei ole vielä vastaan tullut. Herkkutatti on niin satoisa ja kun sen kasvupaikat tuntee hyvin, niin muita ei enää kannata kerätä. Viime syksyn saaliista on peräti jo kolmannes syöty.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Herkkusieniä minulla kasvaa omassa puutarhassa.

Kehnäsientä en minäkään kuivaisi, se on parhaimmillaan hyvin nuorena, ja jos oikein haluan herkutella, jätän jalatkin pois ja valmistan pelkkiä pieniä lakkeja. Se on todella hieno sieni.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Viimeisimmällä sieniretkellä löytyi litra orakkaita. Paistoin pullia, jossa puolet orakkaita, puolet savukirjolohta. Hyvä yhdistelmä tuokin.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Hyvä respti- orakkaat lötyvät loppusyksystä. Lampaankäävät samoin. Orakkaista raavin pillikkeet pois. Loistava sieni aina kylmiin saakka.
Lampaankääpä on vähän samaa kaliberia ja voi sekoittua typäskääpään, mutta ei ole pillihelttoja kuten orakkailla, vaan sileitä, Ei typäskään ole ihan kauhean makuinen, jos sattuu erehtymään lampaankäävän kanssa.
Resepti kanttarelleille: nuoria sipuleita pilkottuina paistinpannulle voissa. Anna ruskistua ( karamellisoitua ) aika hyvin. Pane pilkotut kanttarellit joukkoon, anna nesteen kiehua pois. Ruskistuta hieman lisää ja lisää hunajaa pieni lusikallinen. Mausta laadukkaalla hienolla suolalla ja reilusti curryllä. Voita ruisleivälle ja sienipaistos päälle - AAH.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Mössään sekoituksenn Bamiksilla sieläksi massaksi, josta eivät ainesosat erikseen erotu. Kyllä ne orakkaat olivat tällä viikolla kerättyjä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mun sienipaikoilla kasvaa myös jo rusko-orakasta, pientä tosin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Jos tuon mössön laittaisi suoleen, saisi sienisavukalamakkararaa.

Käyttäjän jakpaju kuva
Jouko Paju

Mulla isä on karjalainen, ja sieltä varmaan sienihulluuteni periytyy.
Kyllä metsään vaan kaikki jos olet lisätiennestiä vailla niin eikun keräämään, Italialaiset rakastavat herkkutatteja, joita heillä ei enää
ole. Dalla valle ostaa tattisi hyvään hintaan eikun keräämään. Nyt on tulossa todella hyvä sienikesä.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Hyvä Petra,

Onneksi minulle ainakin selvisi, ettei tätä kansa kiinnosta vain politiikka, uskonto, Espanjan vakuusmaksu ja mamupolitiikka, vaan sienet ja niihin kuuluvat asiat/keskustelut myös hyvin liikuttavat tätä kansaa ;)
Jutun avartaminen minulle oli tärkeä, joten toivon sydämestäni hyviä sienikausia kaikille ja Bon Apetit ;=)

Tuula Saskia

Hyvä Petra,

suorastaan kadehdin sienituntemustasi. Toivottavasti jaat sitä ympärillesi innokkaasti.

Olet oikeassa siinä, että siirtokarjalaiset toivat meille käsityksen siitä, mitä herkkua metsästä voi löytää.
Kotikonnuillani Keski-Suomessa sienistä ruoka-aineena ei koskaan puhuttu eikä sieniä tunnettu.

Luulen, että luvattoman harvat meistä suomalaisista ovat vaivautuneet opettelemaan sienitietoutta.
Tavaton vahinkohan se on.

Marjayrityksiä meillä on jo useitakin. He tuovat maahan poimijoita olosuhteisiin, jotka ovat kyseenalaisia
Mutta siitä ei enempää.

Suomessa asuva ja toimiva Dalla Valle, syntyisin kaiketi italialainen,
on kehittänyt ilmeisen menestyvän bisneksen suomalaisista tateista.
Italialaisethan arvostavat niitä yli kaiken.

Mieleeni juolahti kysymys, kelpaisivatko muutkin sienemme vientiin.

Miksi vain tatteja viedään ja myydään kovaan hintaan Italiassa. Olen itse todennut.

Hyvä Petra, en voi olla ensimmäinen, jolle tämä on tullut mieleen.

Mitä Sinä (ja mahdolliset kommentoijat) tuumaatte? Jos tatteja suorastaan hamutaan, pitäisi muidenkin sienten joukosta löytyä vientitavaraa.

Mikä olisi se taho, joka tutkisi asian?

Sieniä saattaisi jopa suomalainenkin poimia työkseen - kori täyttyy nopeasti.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos, Tuula. Suomesta viedään toki muitakin sieniä kuin tatteja. Uusimpia vientiartikkeleita on huippuarvokas matsutake eli männyntuoksuvalmuska, japanilaisille lähes legendaarinen sieni.

Italiaisilla on aivan erityinen ja lämmin suhde sieniin, ja heille kelpaavat muutkin kuin tatit (porcini). Suomessa käyneet italialaiset ovat tutustuneet mm. haaparouskun ja suppilovahveron käyttöön.

Sienissä on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Edistäviä tahoja on mutta oivalluksia syntynee ihan harrastajienkin parissa. Tähänkin keskusteluun osallistuu monta sieniin intohimoisesti suhtautuvaa mykofiiliä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Minkähänlainen historia suippomadonlakilla on Pohjoismaissa ja Venäjällä? Tulikohan siitä joku noitien sieni, kun sen voimat löydettiin?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Muistan lukeneeni, että viikinkien berserkkiklaanit söivät jotain sieniä ennen taisteluja saadakseen raivotilan päälle. Ne oli niin tolkku pois kuulema, etteivät tajunneet kuolettaviakaan haavojaan.

Punaisia kärpässieniä käytettiin jossain päin kai yleiseen päihtymiseen niin, että niitä syötettiin naisille, jotka sitten virtsasivat ja se virtsa juotiin. Se on yksi tapa poistaa punaisesta kärpässienestä pahoinvointia aiheuttavat ainesosat. Toinen on kuivatus.

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

Itse olen kuullut kärpässienistä(vaiko sittenkin jostain muista päihdesienistä...?), että saamelaiset shamaanit syöttivät näitä poroille ja joivat sitten poronkusen. Eläinystävällisemmät kansat ja lahkot ovat toki voineet sanoa ei eläinkokeille ja käyttää sen sijaan naisia... kuivatusko ei poista päihdyttävyyttä? Ei sillä, ettäkö tekisi mieli kokeilla.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Joo, niin ne eräässä ohjeistuksessa sanoivat, että kuivattamalla vain se pahan olon tekevä aines häviää siitä. Ei voi varmaksi mennä sanomaan, kun en ole itse kokeillut, enkä uskalla, sillä tarina otsikolla: "minä ja hallusinaatiot" ei kuulosta etukäteenkään lainkaan hyvältä.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Suomessa maatuu metsiin suunnaton määrä hyvää valkuais-, ja hivenainepitoista ravintoa johtuen pääosin sienitietämyksen ja viitseliäisuuden puutteesta.
Mielestäni turvallista sienitunnistusta pitäisi opettaa jo koulussa.
Karjalainen äitini noudatti periaatetta; "vain maitosieniä" eli sellaisia joista murtokohdasta tihkuu maitomaista nestettä, ja nekin hän keittämällä keitti.
Se periaate kuitenkin kavensi kovasti ruokasienien skaalaa.
Tuntemillani venäläisillä ehdoton ykkösasia on herkkutatti, kuten useimmat muutkin ruokatatit, jotka marinoidaan jokaisen omalla reseptillä, ja ne pysyvät kiinteinä ja mureina.
Ehkä marinoimistaidon puutteet selittävät sen, että tatit eivät ole päässeet kaikkien suomalaisten sienestäjien suosioon, ja venäläiset voivat jatkaa kummasteluaan, miksi suomalaiset jättävät parhaat metsään?

Oma suosikkini on runsassatoinen kehnäsieni. Lampaankäävästä ja vaaleasta orakkaasta voi paistaa komeita ja maukkaita "lehtipihvejä." Kaikki sekasienet kelpaavat.
Suppilovahverot ja mustat torvisienet ovat mielestäni ylimainostettuja trendisieniä.
Aloittelevat mainoksen uhrit roiskasevat niitä suoraan pannulle, ja syödessään kokevat pureskelevansa polkupyörän venttiilin kumeja, joten sieniharrastus tyssää siihen.

Lehmänruoka-nimityksestä tuli mieleen lapsuuden muistelo, kun tehtävänäni palosammuttimen kokoisena oli paimentaa muutama kymmenen ammua joka aamu laitumelle parin kilometrin päähän, ja illansuussa takaisin. Siinä tehtävässä näin lehmien nopeita spurtteja, tai melkeinpä rambosyöksyjä kun saivat laitumelle nousseiden tattien hajun sieraimiinsa. Hyvin kelpasivat, ja vain nopeimmat pääsivät herkuttelemaan.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kuivattua herkkutattijauhetta myydään lähinnä ravintoloille tarkoitetuissa 1/2 kilon purkeissa varsin edullisesti. Myyjiä on netissä useampiakin ja hinnat vaihtelevat melko paljon. Googlaamalla pitäisi löytyä.

Muutama vuosi sitten kokeilin säilöntäainepillereitä (E210 tai E211 muistaakseni) herkkutattiin. Kuutioiksi, kattilaan pohjalle vähän siemenvettä, soijakastiketta, jota käytän lähes ainoana suolan lähteenä, pilleri kiloa tai litraa kohden, lyhyt kiehautus, pakasterasioihin ja kylmäkellariin. Joihinkin purkkeihin tuli hometta vajaan vuoden säilytyksen jälkeen, mutta melkein kaikki tuli syötyä. Aika hyvä, mutta kuivaus on parempi.

Suppilovahvero sopii vielä paremmin jauheeksi voimakkaan makunsa takia. Kovin paljon sitä ei tarvitse lisätä ruokaan ja jauheena maku leviää tasaisemmin. Musta torvisieni on hyvin samantapainen. Melko yleinen pannulla kokoon paistaminen ja pakastaminen tekee niistä liian voimakkaan makuisia eikä maku leviä esimerkiksi uuniruuassa.

Kehnäsientä on niin moni kehunut, että pitää poimia, kun vastaan tulee. En ole koskaan sitä kovin paljoa löytänyt eikä se siis ole ollut ehdokkaana viimeisimmän sienestystyylisuuntaukseni aikana. Ehdoton ykkönen on nyt herkkutatti, koska sitä voi löytää todella suurina esiintyminä. Lisäksi maku on ehdotonta parhaimmistoa. Herkkusieni voisi ehkä mennä edelle sitä kun saa ympäri vuoden kaupasta tuoreena. Viime syksynä muutaman aarin alueelta löytyi n. 60 litraa kerralla. Lisäksi suurikokoisena se on helppo ja nopea käsitellä. Suppilovahvero on jopa nopeampi kerätä (ennätys vaimolla 15 l. 20 minuutissa), mutta jatkokäsittely on paljon hitaampaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Raimo,

kehniksiä löytää paikoin korikaupalla mäntykankailta. Kaikkein isoimpia ei ehkä kannata ottaa, niiden lakit ovat jo repeilleet ja sienen kunto välttävä. Kehnäsienen maku on aika hento ja on ehkä viisainta syödä omana lajinaan. Paras on melkein kehnisvoileipä vaan.

Ole ehdottoman varma tunnistuksesta - kehniksen voi helpostikin aluksi sekoittaa johonkin seitikkiin. Et ehkä sinä kokeneena sienisilmäilijänä, mutta tämä nyt yleisenä varoituksena.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Joo, Korhosen kirjan mukaankin sekoitusvaara on, mutta kehnäsienen jalassa on rengas ja seitikeissä seittivöitä. Omasta mielestäni kehnäsieni on helpoimpia tunnistettavia. Jos sen on kerran nähnyt ja tietää, minkä näköistä se helmenhohtoinen kehnä lakin keskellä on, sen tunnistaa hyvin kaukaa ja varmasti.

Silloin, jos etsittyä sientä ei metsästä löydy, tulee leikittyä tunnistusleikkiä ja parhaat "pisteet" saa nopeasta ja etäältä tehdystä tunnistamisesta. Jos sienen joutuu poimimaan ja katsomaan lakin alaosaa, on sieni vaikeasti tunnistettava. Herkkusieni on periaatteessa helppo, koska sen kasvuympäristö on erilainen kuin valkoisen kärpässienen ja se on seurallinen, mutta suuren vaaran takia pitää olla varovainen. Ne sinun herkkusienesi kasvavat todennäköisesti yksinäisen tai korkeintaan muutaman vanhan kuusen välittömässä läheisyydessä pihapiirissä. Metsästä, jossa valkoinen kärpässieni kasvaa, herkkusieniä ei pitäisi löytyä. Sappitattikin joskus hämää, jos pillistö ei "pursua" niin, että sen selvästi näkee päältä sivusta. Kerran tuli vastaan tatin näköinen, jota aika kauan pähkäilin. Lopulta puraisin ja sehän oli kova kuin kääpä. Kasvoi ilmeisesti juuresta, kun sen maasta kuitenkin poimin.

Suippomadonlakki on varsin hyvä sienten tunnistamisen opettelussa, koska se on niin pieni. Lakin suurin halkaisija noin 1 cm, korkeus noin 2 cm. Väri vaihtelee kosteuden mukaan ja on hyvin kermaisan kahvin värinen kuivana, violettiin vivahtava musta itiöpöly saattaa näkyä läpi lakin alaosassa ja kosteana se on melko paljon ruskeampi. Lakin keskellä on pieni selkeästi erottuva nyppy ja lakin muoto on varsin hyvä tunniste. Niitä kun etsii ruohikoilta ja laitumilta, silmä tai oikeammin aivot oppivat nopeasti käsittelemään tietoa. Viimeeksi tuli vastaan luonnossa vuonna -85. Sitä ennen sitä oli etsitty monena syksynä. Nurmikoilla kasvaa varmaan sadoittain hyvin pieniä sieniä, joita ei vielä tunneta. Omalla tavalla mielenkiintoinen maailma.

Minä olen poiminut ja opetellut sieniä jo yli 40 vuotta ja helposti pääsee unohtumaan, että usea muu ei niitä läheskään yhtä hyvin tunne. Tuo Sarin tarinakin alla on aika järkky.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Meinasin saada jonkin sydänseisokin, kun kaverini kutsui minut syömään kanttarelleja. Katselin hetken pöydällä pönöttäviä sieniä ja tuumasin ettei ne sienet olleet edes nähneet kanttarelleja.

Kaveri väitti vastaan ja kaivoi sienikirjan esiin. Hetken tuumattuaan kaveri tajusi itsekin etteivät sienet todellakaan olleet kanttarelleja.

Jostakin kaveri sit muisti sienen oikean nimen. Luin käytännössä koko kirjan lävitse, kun tarkistin, että sienet todella ovat syötäviä. Kirja oli siitä hyvä, että siinä mainittiin, jos jonkin ruokasienen saattoi sotkea myrkkysieneen.

Tuntomerkit olivat niin hyvät, että uskoin viimeinkin kyseessä olevan ruokasienen.

Tämä oli kuitenkin viimeinen kerta, kun suostuin syömään tuon henkilön poimimia sieniä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mutta mikä sieni se sitten oli? Kiinnostaa.

edit plus: Minuakin huolettaa, että tästä maasta löytyy henkilö, joka ei tunnista kantarellia, mutta syö sieniä...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Valitettavasti en enää muista sen nimeä. Sieni ei edes muistuttanut kanttarellia. Itsekin ihmettelin, miten kukaan pystyi yhdistämään sen kanttarelliin.

Hengissä ollaan edelleen, joten kyllä se oli ruokasieni. Mutta ei siellä metsässä passaa ahnehtia ellei todella tiedä, mitä tekee ja poimii.

Jouko Koskinen

Virkistävä sienijuttu - politiikka alkaakin jo masentamaan.

Kyllä meillä sydänhämeessä sieniä syötiin - tosin naapureista en tiedä kun ei niitä siellä korvessa mainittavaksi saakka ollutkaan. Rouskut oli penskankin helppo tunnistaa. Mustarouskuista sai korin pian täyteen.

Aikuisempana kävelin Myllypurosta verstaalleni Kontulaan Kurkisuon poikki ja paluumatkalla poimin musta- ja kangasrouskuja usein koko talven tarpeiksi.

Vetivät peijakkaat metrokiskot justiin siihen minun sienimestalle. En huomannut edes ajoissa yhtyä Kulosaaren rikkaiden kanssa vastustamaan koko metrohanketta. Olisihan se rata vaikka voinut tehdä pienen mutkan siinä. Nyt on Kurkimäen lähiö rakennettu niiden kangasrouskujen päälle. Eikös olekkin kamalaa.

Pääseehän sitä autolla Sipoonkorpeen tai Kopparnesiin. Rantatietä Hankoonpäin km-pylväs 65 kohdalta vasemmalle löytyy korvasieni, suppis- ja huhtasienimaisemat. Sen aidan voi kiertää ja varmaan jostain pääsee läpikin. Oikealla myös satunnaisesti jotain poimittavaa, ennen junarataa. Bensa vaan alkaa olla hinnoissaan.

Paras tattiherkkumauste on muutaman päivän kävely Kirveskairassa. Paikalliset lähitatit pilkotaan Trangian pannulle reilun voimurikan kanssa kypsymään. Sitten kasariin purovettä ja kuivapussillinen meksikonpataa - haudutetaan ja sienet lisätään. Näkkärin päälle juustosiivu. Rinkka tuntuu aamulla ihmeen kevyeltä.

Anteeksi jos rivien välistä pilkottaa poliittista irvailua - seura tekee . . .

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Jouko hyvä, paljasta ihmeessä sienireseptit, mutta älä koskaan, ikinä paljasta sienipaikkojasi. ;)

Jouko Koskinen

Jaa että miksi ei? Parhaat ja lähimmät jätän itselleni.
Tuo Kurkimäki nyt lipsahti kun sinne pääsee metrolla.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset